Tekstit

Treenit alkaneet

Kuva
 No niin, koittihan se elokuu! Nyt ollaan saatu parit ihan lajitreenit alle ja on tätä muuten odoteltukin jo. Sitä alkoi jo hieman kyllästyä pelkään fysiikka treeniin. Tässä kesän aikana olen lähinnä kuntouttanut olkapäätä. Siinä oli lopulta tietyt lihakset päässeet vähän laiskaksi ja niitä sitten pitää vaan tässä hieman treenata jotta saadaan niiltä myös tuki tuolle olkapäälle. Onneksi tähän on löytynyt luonnollinen tila ja aika ihan sillä, että olen vienyt oman pojan treeneihin ja sitten itse kipassut rakennuksesta löytyvään fysiikka tilaan.  On siinä etunsa, että ollaan yksi joukkue monesta tuollaisessa isossa seurassa. Ollaan siis miesten 6. joukkue ja nyt harjoitellaan 7. ja 8. joukkueiden kanssa vielä elokuu ja sen jälkeen sitten saadaan oma treenivuoro ja sen lisäksi vielä yksi taikka kaksi yhteistä treenivuoroa toisen joukkueen kanssa. Varusteiden huoltoa... Jep, veskarina näitä varusteita on paljon ja niitä pitää tosiaan pestä ja huoltaa yllättävän monin tavoin. Nyt ...

Kohti kautta 2024-2025

Kuva
Miten tällaisen aloittaa, aina sama kysymys mielessä. Nyt toki tarkoitan kirjoittamista, en niinkään harrastusta. Hetkinen, mikä se harrastus onkaan? Sillähän voisin aloitaa! Salibändy   Sisätiloissa pelattava mailapeli, joka on saanut vaikutteita jääkiekosta, katukiekosta (engl. floorball) ja jääpallosta. -Wikipedia Rakas laji itselle, aikoinaan yläasteella tuli aloiteltua kaveriporukan kanssa tämä silloin todella tuore laji, kaikki oli uutta ja jännittävää lajin suhteen tuolloin 90- luvun lopulla. Jokin kummallinen asia sai minut viihtymään tolppien välissä, siellä kontillaan ihan omalla alueellaan. Tästä oli tuleva keittiöni, olohuoneeni, minun valtakuntani moniksi vuosiksi eteenpäin. Taisin aikanaan pelata n. 15 kautta salibändyä ollen ns. divari-jyrä pelasin 3. - 5. divareissa. Wolf Palloilijat joukkueessa suuremmalta osin, tosin kävin myös kääntymässä Lahden Kalevassa. Toki, lahden vuosina tuli pelattua paikallista legendaarista kortteliliigaa myös ainakin joukkueissa "Musta...