Kohti kautta 2024-2025


Miten tällaisen aloittaa, aina sama kysymys mielessä. Nyt toki tarkoitan kirjoittamista, en niinkään harrastusta. Hetkinen, mikä se harrastus onkaan? Sillähän voisin aloitaa!

Salibändy 

Sisätiloissa pelattava mailapeli, joka on saanut vaikutteita jääkiekosta, katukiekosta (engl. floorball) ja jääpallosta. -Wikipedia

Rakas laji itselle, aikoinaan yläasteella tuli aloiteltua kaveriporukan kanssa tämä silloin todella tuore laji, kaikki oli uutta ja jännittävää lajin suhteen tuolloin 90- luvun lopulla. Jokin kummallinen asia sai minut viihtymään tolppien välissä, siellä kontillaan ihan omalla alueellaan. Tästä oli tuleva keittiöni, olohuoneeni, minun valtakuntani moniksi vuosiksi eteenpäin. Taisin aikanaan pelata n. 15 kautta salibändyä ollen ns. divari-jyrä pelasin 3. - 5. divareissa. Wolf Palloilijat joukkueessa suuremmalta osin, tosin kävin myös kääntymässä Lahden Kalevassa. Toki, lahden vuosina tuli pelattua paikallista legendaarista kortteliliigaa myös ainakin joukkueissa "Musta tuntuu" ja "SC Rose".

Tykkään pitää ns. päiväkirjaa siitä mitä harrastan. Nyt toki on tässä kaksi harrastusta päällekäin, niin tulee sitten hyvin epäsäännöllisesti näitä kirjoiteltua. Lähinnä silloin kun ehtii ja muista, tai on jotain sanottavaa. Eli tähän blogiin tulee reilun nelikymppisen perheellisen miehen kertomuksia salibändystä ja siitä miten pelit ja treenaaminen on saatu sovitettua arkeen.

Toinen kierros?

Blogi kulkee nimellä "Toinen kierros Salibändyä" tällä on monta merkitystä. Ilmiselvin on toki tämä, että nyt on kyse uudesta tulemisesta tutulle pelipaikalle. Tässä oli ainakin kymmenen vuoden tauko, etten maalilla ollut könyämässä ja viimeisen vuoden aikana olen taas löytänyt itseni tuolta tolppien välistä. Ostin käytetyt kamppeet, puin ne päälleni ja ei muutakuin kuntosähly höntsään pelailemaan. 

Bändi jossa soitan basistina (Varattu Linja), niin meillä on kappale "Toinen kierros (elämän)" joten myös sen mukaan tämä on nyt nimetty. Merkitys se tämäkin.

Isoin merkitys sanaparille tulee itselle siitä kokemuksesta kun löytyi kasvain kehosta, ja vieläpä ikävemmän laatuinen. Tuon tiimoilta käymäni myllerrys teki tosiaan sen, että nyt koen olevani toisella kierroksella, vaikkakaan lääketieteellisesti ei varmaan missään vaiheessa oikein mitään suurempaa hätää ollut. Niin silti mielelleni hätä oli todellinen. 

Siitä siis nimi blogille.


Viime kausi 

Edellä mainitun kasvaimen jälkimylleryksessä meni viime kausi ohi, oli jo tarkoitus lähteä pelaamaan, mutta en voinutkaan luvata millekään joukkueelle pelaavani kun ei ollut siinä vaiheessa tietoa, että vietänkö aikani sytostaattihoidoissa, vaiko en. Joten jatkoin vielä kuntosählyä ja sitten siellä sun täällä kävin vähän torjumassa palloja, jopa sitten lopulta yhden pelin kävin kääntymässä 3. divarissa. Mikä teki selväksi sen, että oma kunto ei sinne riitä ainakaan vielä. Lopulta viime keväänä sitten tuli eteen mahdollisuus ainakin käydä treeneissä Westend Indiansin divari jengien kanssa, tarkemmin sanottuna M6 joukkueen kanssa. Siirtotakaraja oli tuolloin jo mennyt niin, ei sitten loppukaudesta pystynyt kuitenkaan maalinsuulle peleihin hypätä. Joka tapauksessa tuon joukkueen kanssa teimme toisiimme positiivisen vaikutuksen, minä heihin siinä määrin, että tulevalle kaudelle olisin tervetullut vahvistus tolppien väliin, ja he minuun sillä, että treeneissä oli mielekkäitä tyyppejä, ja treenit saatiin pidettyä joka kerta. Joten lopulta tuo tuntui sitten hyvältä ratkaisulta liittyä jengiin.


Kauden 2024 - 2025 tavoitteet

Itselle lienee suurin tavoite saada oma kunto kohenemaan ja päästä pelaamaan pelejä. Nyt kesällä pyrkinyt jo sitä kohentelemaan, nyt alkaa jäädä herkuttelut ja holittelut pois ja tilalle tulemaan lenkit ja venyttelyt, uintia ja kuntosalia, mitä näitä oheisharjoitteluita nyt vaan keksii ja tulee vastaan.

Toki kesällä tuli käytyä myös maalivahtileirillä. Next Level Goaltendingin järjestämällä. Oltiin leirillä tosiaan oman poikani kanssa, hän myös on löytänyt pelipaikakseen tuon tolppien välin. Jo nyt voidaan toki todeta, että hän pelaa paremmin kuin isänsä tätä lajia, toki itsellä koko vielä kompensoi tilannetta eduksi, mutta ei kauaa. Nyt käännetään joka kivi jotta kehittyisi vielä paremmaksi maalivahdiksi. Näin iän tullen huomaan, että se oheisharjoittelu onkin huomattavan tärkeää, jotta saisi kehitystä tehtyä... 

 
Samalla M6 määritti oman tavoitteen saunaillassa (missäpä muuallakaan) ja se olisi sarjanousu 4. divariin. Viime kausi 5. divarissa oli jo lupauksia antava joukkue päätyi kolmanneksi, vain pisteen päähän sarja nousijan paikasta. 


Tähän on hyvä lähteä rakentamaan tulevaa kautta. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Treenit alkaneet